ISS on pyrkinyt luomaan työkulttuuria, jossa jokainen voi saada äänensä kuuluville ja nauttia muilta saamastaan tuesta taustastaan tai koulutuksestaan riippumatta. Etsimme yhdessä asiakkaiden kanssa keinoja entistä monimuotoisempien ja osallistavampien työpaikkojen luomiseksi.
ISS Alankomaiden Manager of Social Innovation Edwin van der Pol kertoo kuinka asiakkaille suunnatun palvelun myötä rekrytoinnissa voidaan panostaa yhä enemmän monimuotoisuuteen ja osallistamiseen. Tavoitteena on kehittää ja tukea työntekijöitä kohti pitkää, mielekästä uraa.
Osallistaminen on innovointia Osallistamisessa ja monimuotoisuudessa on kyse ihmisten erilaisuuden – niin näkyvän kuin näkymättömän – huomioimisesta. Katsomme monimuotoisuutta laajalla perspektiivillä: se kattaa kaiken iästä ja sukupuolesta sukupuoliseen suuntautumiseen ja fyysiseen toimintakykyyn.
ISS Alankomaiden pääkonttorista käsin Edwin ja hänen tiiminsä johtavat monimuotoisuuteen ja osallistamiseen panostavaa Diversity & Inclusion as a Service -palvelua. Palvelun puitteissa muun muassa luodaan projekteja ja mahdollisuuksia ihmisille, joilla muutoin olisi vaikeuksia päästä työmarkkinoille ja pysyä töissä.
“Vastuullamme on varmistaa, että työvoimassamme näkyy yhteiskunnan monimuotoisuus", Edwin sanoo. "Jokaisella ihmisellä on omat ainutlaatuiset vahvuutensa. Arvojemme ja toimintaperiaatteidemme mukaisesti otamme nämä vahvuudet osaksi liiketoimintaamme."
Monimuotoisen ja osallistavan työvoiman edut ovat kiistattomat. Omat tutkimuksemme ovat osoittaneet, että monimuotoisesti johdetut yritykset menestyvät taloudellisesti paremmin, ovat luovempia ja pystyvät pitämään yllä vahvoja liikesuhteita.
“Yritykselle voi olla suureksi eduksi, kun se palkkaa ihmisiä eri taustoista. Se tuo yrityksen toimintaan vaihtoehtoisia ajattelutapoja ja tuoreita näkökulmia, jotka usein johtavat innovaatioihin. Monimuotoisuus ei ole pelkästään helppoa, mutta se on hyväksi yhteiskunnalle ja organisaatiollemme."
Monimuotoisuuden rekrytoiminen käytännössä ISS aloitti Diversity & Inclusion as a Service -palvelunsa vuonna 2015. Edwinin mukaan päätöksellä palvelun aloituksesta oli hyvä tarkoitus, ja sen toteutumista edesauttoivat niin lainsäädäntö kuin asiakkaat.
“Asiakkaamme halusivat etsiä tapoja monimuotoisempien ja osallistavampien työpaikkojen tarjoamiseksi. Kun uusi laki vammaisten työllistämisestä tuli voimaan Alankomaissa, perustimme osaston, jonka myötä tämä visio heräsi eloon."
Kaikkialla maailmassa ISS investoi sosiaalisiin innovaatioprojekteihin paikallisten työmarkkinoiden, paikallisten ja kansallisten viranomaisten sekä muiden tahojen kanssa. Yksi tällainen projekti Alankomaissa on Top Academy, jossa ISS tekee yhteistyötä yritysten, erityiskoulujen ja toisen asteen oppilaitosten kanssa tarjotakseen ammatillista ja käytännöllistä koulutusta. Osallistujille tarjotaan mahdollisuuksia eri toimialoilta aina ravintolapalveluista toimistoihin ja maisemoinnista pankkeihin.
“Olemme todella ylpeitä Top Academysta", Edwin sanoo. "Joka vuosi ohjelmassa aloittaa noin 40 opiskelijaa, joilla ei ole ammatillista pätevyyttä. Toteutamme heidän kanssaan hybridioppimiskurssin asiakkaamme tiloissa. Tämä yhteistyö on tuonut lisäarvoa ISS:n asiakkaille, työntekijöille ja heidän perheilleen, ja siitä hyötyy koko yhteiskunta."
Top Academy tuottaa huikeaa arvoa kaikille siinä mukana oleville, ja se on esimerkki yhteistyön ja kumppanuuden voimasta asiakkaille, joista hyvä esimerkki on PwC:
"Olen iloinen Top Academy -matkastamme,” sanoo Marjolein Kurstjens, Demand Manager Facility Management, PwC Netherlands. "Vuosittain meille tänne Rotterdamin toimipisteeseen tulee 12 opiskelijaa eri ammattioppilaitoksista Rotterdamin alueelta."
Opiskelijat jakavat aikansa koulun, työssä oppimisen ja toimistossa suoritettavan käytännön harjoittelun välillä. Opettajat tulevat PwC:n tiloihin opettamaan. Tällainen teorian ja paikan päällä oppimisen välinen tasapaino on osoittautunut näille opiskelijoille tehokkaaksi.
“Intensiivisen mentoroinnin, valmennuksen ja luottamuksen rakentamisen myötä voi nähdä näiden nuorten puhkeavan kukkaan ja heidän itseluottamuksensa kasvavan," Marjolein lisää. "Tämän koulutuspolun suoritettuaan he saavat tutkintotodistuksen. Mikä vielä tärkeämpää, heillä on valmiina pätevää työkokemusta vaativassa ja monitahoisessa organisaatiossa. Se on hieno startti uralle. Monet opiskelijat etenivät viime vuonna joko uudelle työssäoppimisjaksolle tai suoraan ISS:lle töihin."