BLOGI

Miksi työpaikkakokemus on pandemian aikana erityisen tärkeä?

Koko työelämä on murroksessa. Kuinka pidetään yllä yrityskulttuuria ja sitoutumista sekä tuetaan yhteenkuuluvuuden tunnetta työpaikan siirtyessä toimistotiloista etäpisteeseen?

Home Office deck

Työpaikkakokemukset ovat kuin organisaatiokulttuuria yhteen sovittava liima. Palvelukohtaamisten, erilaisten tapahtumien ja tilasuunnittelun myötä työpaikat ovat muutakin kuin vain pöytiä ja seiniä – tiloja, joissa ihmiset voivat tehdä parhaansa ja työskennellä tuottavasti. Ja pitää vielä hauskaakin siinä samalla.

Entä jos yhä useampi tekee työnsä verkon välityksellä, mihin silloin tarvitaan työpaikkakokemuksia? ISS:n Head of Workplace Experience Signe Adamsenin mukaan tarvitsemme sitä nyt enemmän kuin koskaan aiemmin. Tarvetta on myös työpaikkakokemuksen hybridimallille, jossa lähi- ja etätyö yhdistyvät.

Kestävä vaikutus työnteon tulevaisuuteen

Pandemia on muuttanut työskentelytapojamme rajusti. Maailman laajimman etätyökokeilun ansiosta olemme vähitellen oppineet, mikä toimii ja mikä ei. Fyysiset työpaikat tarjoavat yleensä terveitä työpäiviä, terveellisiä ruokailuhetkiä, ergonomisemman työympäristön, hyvän ilmanlaadun ja monia muita etuja. Usein kotoa käsin työskentelevät saattavat kärsiä yhteistyön ja kommunikaation puutteesta, eristäytyneisyydestä ja yksinäisyyden tunteesta sekä terveys- ja mielenterveysongelmista.

“Haasteita etätyössä aiheuttavat tällä hetkellä tiimityöskentely, työ- ja vapaa-ajan erottaminen sekä mielenterveyden ongelmat. Tämä kaikki voi vaikuttaa työntekijöiden sitoutumiseen ja aiheuttaa lisäkustannuksia yrityksille – niin tuottavuuden laskun kuin työvoiman menetyksen vuoksi, kun ihmiset alkavat etsiä uusia ja kiehtovampia mahdollisuuksia."

Kotoa käsin työskentelyn osuus työnteosta on kasvanut viime kuukausina, mutta siirtyminen etä- ja lähityöskentelyn hybridimalliin on ollut kehitteillä jo vuosia, paljon ennen pandemiaa. Teknologian kehittymisellä on ollut merkittävä vaikutus.

“Työskentelyolosuhteet ovat joustavampia virtuaalikokousten ja verkkoalustojen myötä, joten nykyään etätyöntekijöillä on yhä paremmat yhteistyö- ja kommunikaatiomahdollisuudet", Signe sanoo. "Teknologia luo sillan kodin, työn ja myös muiden paikkojen, kuten yhteistyöalustojen välille."

Etätyömahdollisuutta tarjoaville työnantajille avautuu valtavia etuja, mitä tulee rekrytointiin ja huippuosaajien sitouttamiseen. Slackin tuoreen tutkimuksen mukaan 72 prosenttia tietotyötä tekevistä valitsisi etä- ja toimistotyön yhdistelmän. Toisen tutkimuksen mukaan joustava, paikasta riippumaton työnteko lisää tuottavuutta 4,4 prosenttia.

Tämä trendi on syytä ottaa huomioon työpaikkastrategioissa niin pitkällä kuin lyhyellä aikavälillä. Yksilöllisten, työntekoa tukevien palvelukokemusten kysyntä kasvaa.

Etätyötä tekeville kokemusten tarkoituksena on lisätä työnteon ajankohdan ja paikan joustavuutta, tukea tuottavuutta, helpottaa yhteydenpitoa muihin, tukea fyysistä ja henkistä hyvinvointia sekä varmistaa, että yrityksen turvallisuusohjeita noudatetaan työskenneltäessä toimiston ulkopuolella. Tällä on suuri merkitys myös luotaessa yhteenkuuluvuuden tunnetta virtuaalisissa tapahtumissa, kuten perjantain happy hourissa, tietokilpailuissa tai yhteisissä kuntoilutuokioissa.

On myös hyvä korostaa fyysisen työpaikan merkitystä yhteistyön, viestinnän, innovaation ja sisäisten kokousten paikkana sekä erilaisten yhteisöjen ja työkulttuurien tarpeisiin vastaajana. 

Työpaikkakokemus ei synny sattumalta. Se on räätälöity kullekin asiakkaalle erikseen.

Signe Adamsen, Head of Workplace Experience, ISS Group

Ihmiset yhteen

Koska siirtyminen etätöihin oli hyvässä vauhdissa jo ennen pandemiaa, ISS:llä tunnettiin myös asiakkaiden keskuudessa uuden työskentelytavan edistäjänä. Yhdessä asiakkaidemme ja palvelutiimiemme kanssa luomme mieleenpainuvia toimitilakokemuksia, joka tekee ihmisistä tyytyväisiä ja tuottavia – oli työpaikka sitten fyysinen tai virtuaalinen.

Keskeistä lähestymistavassamme on yhteisöllisyys. Workplace Experience -tiimimme ottaa kaikki näkökulmat huomioon peittääkseen kuilun, joka on "tietyssä paikassa tapahtuvan työn" ja "yhteisössä tapahtuvan työn" välillä.

“Tuemme asiakkaita heidän liiketoimintastrategioissaan ja laadimme suunnitelman heidän tarpeidensa ja tavoitteidensa perusteella", Signe sanoo. "Työpaikkakokemus ei synny sattumalta. Se on räätälöity kullekin asiakkaalle erikseen.

ISS tarjoaa käytännön tukea siirtymisessä hybridiin työkulttuuriin tarjoamalla etätyöskentelyvälineitä ja edistämällä yhteistyötapoja sekä neuvoo asiakkaita laatimaan uusia etä- ja lähityön strategioita. Siirtyminen yhdistettyyn etä- ja lähityöskentelyyn vaatii huolellista suunnittelua.

Työpaikka 2.0

Työskentelytapamme ovat muuttumassa, eikä ole olemassa kaikille sopivaa yleisratkaisua. Jatkossa työpaikan on oltava työmatkan arvoinen – ihmisläheinen kokemus, jossa työntekijät kokevat olevansa turvassa ja terveinä. Sen on luotava olosuhteet, joissa jokainen työntekijä voi saavuttaa parhaansa.

KPI:t pysyvät samana kuin ennen koronapandemiaa: oikeiden ihmisten houkuttelu ja sitouttaminen sekä heidän tuottavuutensa varmistaminen – samoin kuin kustannustehokkuus, läpinäkyvyys, brändin suojelu ja yhdenmukaisuus. Organisaatioiden on kuitenkin entistä enemmän otettava huomioon ihmisten terveys ja hyvinvointi. Terveempien ja turvallisempien työympäristöjen luominen pandemian jälkeen tarkoittaa myös suurempia vaatimuksia kestävyydelle ja joustavuudelle sekä tarkoin valittuja palvelukokemuksia riippumatta siitä, missä ihmiset haluavat tehdä töitä.

Pysy ajan tasalla

Tilaa ISS:n uutiskirje. Voit perua uutiskirjeen milloin tahansa.

Tarinoita ihmisistä ja tiloista ympäri maailman