Tunnemme suurta myötätuntoa niitä kohtaan, jotka ovat joutuneet hätään Ukrainaan kohdistetun hyökkäyksen vuoksi. ISS on ryhtynyt useisiin toimenpiteisiin auttaakseen koko maailmaa järkyttäneen humanitaarisen kriisin uhreja. Lisäämme toimiamme kriisin edetessä.
Tuemme myös työntekijöidemme vapaaehtoistoimintaa. Varsovassa ISS Hub -toimistossa työskentelevä Sebastian Orzechowski on yksi monista apuaan paikan päällä tarjoavista työntekijöistämme.
Yli 1,7 miljoonaa ukrainalaista on paennut Puolaan. Sebastian perheineen on tarjonnut kotonaan turvapaikan Odessasta kotoisin olevalle äidille ja tämän 14-vuotiaalle pojalle.
Humanitaarisen tilanteen nopeasti heiketessä koimme, että paras tapa auttaa oli tarjota turvaa ukrainalaiselle perheelle.
Päästäkseen Puolaan äiti ja poika ajoivat kolme pelkojen täyttämää päivää Odessasta saakka. Heidän koko omaisuutensa oli kahdessa ostoskassissa ja yhdessä pienessä matkalaukussa.
Sebastian auttaa perhettä tarjoamalla perustarpeita, kuten vaatteita, ruokaa ja peseytymisvälineitä.
Vaikka perhe onkin nyt turvassa, edessä on vielä monia haasteita. "He ovat ulkomailla ja luottavat toisten ihmisten ystävällisyyteen. Heillä ei ole aavistustakaan, mitä tapahtuu seuraavaksi tai milloin", Sebastian lisää. "Voimme tarjota kodin ja ruokaa, halauksiakin, mutta valitettavasti emme voi korjata tilannetta."