AMMATTILAISEMME

Suuri yritys, joka tuntuu perheeltä

Agnes Adamer aloitti työt ISS:llä opiskeluaikoina. Nyt kahdeksan vuotta myöhemmin hän on ISS:n asiakaspäällikkönä Euroopan suurimpiin kuuluvassa sairaalassa, jossa hän johtaa 400-henkistä tiimiä ja on olennainen osa potilaan onnistunutta matkaa. 

People - Agnes Adamer ISS Austria

Olemme täällä potilaita varten. On hienoa olla osa tätä kaikkea.

Agnes Adamer, ISS Kohdepäällikkö
Monikulttuurinen tiimi

Sairaalassa henkilökuntamme palvelut ulottuvat paljon siivousta pidemmälle. ISS:läisiä on esimerkiksi osastoilla tulkkaamassa lääkärin ja potilaan välisiä kielimuureja tai odotusauloissa auttamassa vierailijoita löytämään oikeaan paikkaan. 

“Sairaalassa on potilaita ympäri Itävaltaa ja ulkomailta, eivätkä kaikki potilaat osaa kieltä tai tunne terveydenhoitojärjestelmäämme", Agnes selittää. "Tiimimme on monikulttuurinen ja monikielinen. Siksi meitä pyydetään usein avuksi."

Juuri monikulttuurisuus houkutteli Agnesin ISS:lle kahdeksan vuotta sitten. Hän aloitti osa-aikaisena rekrytoijana samalla, kun opiskeli yliopistossa taloushallintoa. Pian hän kuitenkin vaihtoi opinnot sivutoimiseksi ja työn ISS:llä päätoimiseksi. Agnesilla on ollut erilaisia toimenkuvia eri asiakaskohteissa ympäri Itävaltaa, mutta ISS:n hyvä yhteishenki on tuntunut voimakkaalta joka kohteessa.

“On ihanaa, että näin suuri kansainvälinen yritys tuntuu kuin omalta perheeltä. Tiimissäni on jäseniä ympäri maailmaa, mutta tuemme kaikki toisiamme ja olemme täällä potilaita varten. On hienoa olla osa tätä kaikkea."

Paras kiitoskortti

Agnes ja hänen tiiminsä ovat viime kädessä sairaalan hygienian ja puhtauden vartijoita. Heidän työnsä on välttämätöntä potilaiden ja henkilökunnan terveyden sekä turvallisuuden vuoksi. 

“Kun sairaala saa potilaalta kiitoskortin, siinä mainitaan usein ystävällinen mies tai nainen, joka tarjoili ruoan tai siivosi huoneen. Tällaisten palautteiden saaminen lämmittää, ja luen ne aina koko tiimille", Agnes sanoo. Koronaviruspandemian myötä potilaat ovat yhä kiitollisempia tekemästämme työstä. He ymmärtävät, mikä vaikutus työllämme on heidän turvallisuutensa ja toipumisensa kannalta. Olen ylpeä, että siitä työstä vastaa minun tiimini."
 

Pysy ajan tasalla

Tilaa ISS:n uutiskirje. Voit perua uutiskirjeen milloin tahansa.

Tarinoita ihmisistä ja tiloista ympäri maailman

Asiakaspäällikkönä Agnes Adamerin vastuulla ovat kaikki ISS:n tuottamat palvelut Euroopan suurimpiin kuuluvassa sairaalassa aina osastojen siivouksesta ikkunoiden pesuun ja vuoteiden petauksesta potilaiden ruokatarjoiluun. Hän koordinoi ja kartoittaa asiakkaan tarpeet yhteistyössä tämän kanssa ja pitää huolen, että tiimi tekee kaiken mitä on sovittu. 

“Meidän tehtävämme on varmistaa, että lääkäreillä ja sairaanhoitajilla on kaikki mitä he tarvitsevat, jotta he voivat keskittyä potilaiden hoitoon", Agnes sanoo. "Meidän on siis kuunneltava huolella. Pyydän usein sairaalan henkilökuntaa näyttämään, miten he tekevät asioita, jotta voimme rakentaa niihin sopivia rutiineja. Toimimalla näin pystymme luomaan miellyttävän ja tehokkaan ympäristön potilaille ja edesauttamaan heidän paranemistaan.”
 

Nopeasti luovia ratkaisuja

Kireät rajoitustoimet sekä sairaalan koko ja monimutkaisuus asettavat omat haasteensa. Koronaviruspandemian levitessä Itävaltaan Agnesin ja hänen tiiminsä oli toimittava nopeasti. Siivousrutiineja uudistettiin, ylimääräisiä terveystarkastuksia suoritettiin, ja tarjolla oli syventävää työturvallisuuskoulutusta. Mutta kuinka kouluttaa 400 työntekijää, jos he eivät voi kokoontua samaan tilaan? 

Agnesin ratkaisu oli tehdä puhelimella lyhyitä opasvideoita, joita hän jakoi tiimilleen. Lisäksi jaettiin erilaisia ohjeita ja oppaita, jotka vahvistivat tiimin erityisosaamista. Tämän kaltainen kekseliäisyys ja luovuus teki Agnesista suositun johtajan – niin tiimin kuin asiakkaankin silmissä.