“Tällaista en ole nähnyt muualla" Neals työskenteli alun perin suurissa kansainvälisissä yksityissektorin ISS-asiakkuuksissa. Ensimmäisinä viikkoina hänet lähetettiin Kööpenhaminaan kolmen päivän koulutukseen, jossa hän tapasi kollegoita eri puolilta maailmaa.
“Heti aluksi näin ISS:ssä olevan jotakin, mihin en ole muualla törmännyt. Ympärilläni oli ihmisiä eri maista ja eri taustoista – ja kaikilta sai tukea. Opin näkemään, millainen organisaatio ISS on. Se tunne sävytti koko kokemukseni heti aluksi – ja kantaa minua edelleen."
ISS-vuosien aikana Nealsin urapolku on vaihtanut suuntaa monta kertaa. Hän kiittää menestyksestään hyvää johtajuutta.
“Joskus minusta tuntuu, että pomoni tuntevat minut paremmin kuin minä itse. He ehdottavat esimerkiksi 'Mikset kokeilisi tätä tehtävää?' tai 'Sinä olisit hyvä tässä!' Ja minä mietin: 'Miten osasitkin ehdottaa juuri tuota!' Olen oppinut kuuntelemaan esimiesteni neuvoja, koska menestymiseni on heille tärkeää.
Positiivinen ja osallistava kulttuuri Toimenkuvan muuttuessa Nealsin kunnioitus ISS:ää ja ISS:läisiä kohtaan on vain kasvanut.
"Tässä yrityksessä todella on sitä jotakin. Vaikken osaa määritellä sitä tarkasti, tiedän että se kestää. Nyt on kymmenes ISS-vuoteni. Kaikkien ylä- ja alamäkien jälkeen osallistava kulttuuri on se, joka on saanut minut jäämään."
Tulevaisuuteen Neals suhtautuu luottavaisesti.
“Mitä hyvänsä tässä epävarmassa maailmassa tapahtuu ja miten ikinä koronaviruspandemiasta selvitään, ISS pitää varmasti kiinni positiivisesta ja osallistavasta kulttuuristaan. ISS kannustaa monimuotoisuuteen ja ylläpitää sitä.”